Aurinkorasvat – Tiedä mitä ihollesi laitat

Suomalaiset käyttävät Teknokemian Yhdistyksen tilastojen mukaan kosmetiikkaan noin 170 euroa/henkilö/vuosi, mikä on kuudenneksi eniten Euroopassa. Kosmetiikan kuluttajamyynti on Suomessa kokonaisuudessaan noin 900 miljoonaa euroa vuodessa. Aivan kuten meikeissä, myös muun kosmetiikan käytössä kannattaa olla tarkkana: lukea tuotesisältö, käyttöohjeet ja säilyvyysmerkinnät.

 

Tehoaako viime kesänä avattu aurinkorasva enää tänä kesänä?

 

Kosmeettisissa valmisteissa on ilmoitettu säilyvyysaika (parasta ennen tai säilyvyys avaamisen jälkeen). Tämä on aika jonka valmistaja lupaa, että valmiste turvallinen ja käyttöön sopiva ilman kuluttajalle aiheutuvaa vaaraa. Säilyvyysajan puitteissa, kun valmistetta on käytetty ja säilytetty käyttöohjeiden mukaisesti, valmiste täyttää alkuperäisen käyttötarkoituksen ja on mikrobiologisesti turvallinen käyttää. Aurinkorasvoissa säilyvyysaika koskee myös siis käytetyn UV-suojan tehoa. Aurinkorasvoja ei ole kuitenkaan tarkoitettu säilytettävän suorassa auringonpaisteessa. Jos edellisenä kesänä ostettu ja käytetty aurinkorasva on ollut kesän aikana pitkiä aikoja kuumissa oloissa, kannattaa seuraavana kesänä ostaa uusi aurinkorasva, vaikka vanhan aurinkorasvan säilyvyysaika olisi vielä voimassa.

 

Onko suihkurusketus parempi vaihtoehto kuin itsensä grillaaminen rannalla?

 

Auringonvalon ultravioletti- eli UV-säteily lisää ihosyöpäriskiä. Liiallinen kerta-altistuminen UV-säteilylle voi johtaa ihon palamiseen. Toistuvan altistumisen seurauksena voi olla ihon ennenaikainen vanheneminen ja ihosyöpä. Liialliselta UV-säteilyltä kannattaa ja voi suojautua monin keinoin. Näitä ovat vaatetus, auringonvalossa oleilun välttäminen ja laadukkaat aurinkolasit. Myös aurinkosuojatuotteita voi käyttää UV-säteilyltä suojautumiseen, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna täydellistä suojaa. Tärkeää on välttää ihon palaminen.

 

Suihkurusketuksessa ihon värjäytyminen perustuu kemialliseen reaktioon. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää ainakin dihydroksiasetonia (DHA). Sitä on käytetty pitkähkön aikaa itseruskettavissa voiteissa, mutta viime aikoina sen käyttö on lisääntynyt ns. suihkurusketukseen käytettävissä valmisteissa. Kuluttajien turvallisuutta käsittelevä tiedekomitea (SCCS) on arvioinut sen käytön turvallisuutta sekä itseruskettavissa voiteissa että suihkurusketuksessa, ja käyttö on todettu turvalliseksi. Kun suihkurusketuksen turvallisuutta on arvioitu, on huomioitu ihoaltistuksen lisäksi myös hengitystiealtistuminen. Kannattaa kuitenkin huomata, että suihkurusketus ei anna suojaa UV-säteilylle.

 

Aurinkorasvat ovat monesti tosi tahmeita ja tuntuu, että niitä ei saa ihosta pois ollenkaan. Mistä tämä johtuu? Onko se vaarallista?

 

Vaarallista se ei ole. Tällaisen valmisteen koostumus on tarkoituksella tehty vedenkestäväksi, joten se pysyy paremmin iholla ja kestää esimerkiksi tiettyyn rajaan asti uimista. Peseytymällä suihkusaippuan kanssa aurinkorasvan saa paremmin iholta pois.

 

Lisätietoa: Syöpäjärjestöjen opas auringolta suojautumiseen

http://cancer-fi-bin.directo.fi/@Bin/d99f9f88716b1af5507bec9f25711a3b/1429876908/application/pdf/89042943/OPASAURINGOLTASUOJAUTUMISEEN.pdf

 

Jaa somessa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter